Aloitin Raamatun tuunauksen lempityypistäni, Eliasta.
Tämä aukeama on 1 kuninkaiden kirja 18-19.
Elia on minulle perusesimerkki ihmisestä. Ensin Elia todistaa ja on Jumalan välikappaleena isossa ja mahtipontisessakin mittakaavassa - seuraavaksi nähdään vain pölypilvi Elian paetessa erämaahan.
Parasta on kuitenkin se, että kun Elia pakenee erämaahan, mitä tekee Jumala - lähettää enkelin tekemään ruokaa hänelle. Ei saarnaa epäuskosta, ei nuhteita. Ruokaa.
Toinen, vähän eri juttu, mikä tässä raamatunkohdassa puhuttelee.
Jumala kulkee Elian ohi. Tulee myrsky, tulee maanjäristys, tulee tuli - mutta Jumala ei ole niissä. Niiden jälkeen tulee hiljainen humina - ja siinä on Jumala. Minä olen kulkenut seurakunnan kokouksissa, joissa on myrskyä ja maanjäristystä ja minua lohduttaa kovasti tämä hiljaisen huminan ajatus.
Ja sitten takaisin alkuperäiseen. Jumala kysyy Elialta, miksi Elia on erämaassa. Elia urputtaa ja valittaa. Jumala vain toteaa, että pakkaa kamasi ja lähde, minä olen sinun kanssasi. Ei nuhteita, ei saarnaa, ei sapiskaa. Vain toteamus, että mene, olen sinun kanssasi.
Elia oli vajavainen ja inhimillinen ja silti hyväksytty.